maanantai 27. helmikuuta 2012

Ja tästä se alkaa..

..siis urani hääbloggaajana. Kauhistuttaa, ihmetyttää ja hymyilyttää. Liekö syynä blogi vai reilun vuoden päässä siintävät talvihäät, pääasia että hymyilyttää. Mutta tässä pientä taustatietoa siitä, miten minusta tuli häähullu hääblogisti (vai miten se nyt menikään..):

Eli tähän asti ikää on kertynyt mittariin 32 vuotta, asun keskisuuressa kaupungissa avomieheni ja kahden enemmän tai vähemmän vilkkaan lapseni kanssa. Yhteiseloa miehen kanssa on ehtinyt kertyä jo kuusi ja puoli vuotta. Ennen mieheni tapaamista olin vahvasti sitä mieltä, etten koskaan ikikuunapäivänä löydä sellaista ihmistä kenen kanssa voisin kuvitella eläväni loppuelämäni. Kuinkas sitten kävikään, silloiselta työpaikalta löytyi se unelmien mies joka vei pienoisen viivytystaistelun jälkeen jalat alta..kosintaa tosin sain odottaa kuuden vuoden, kahden lapsen, asunto- ja autolainan verran mutta siitä sitten myöhemmin lisää. Lopputulemana naimisiin mennään ja häitä vietetään maaliskuussa 2013. Kosinnasta lähtien olen seurannut tiiviisti hääblogeja ja jäänyt niihin koukkuun ;) Ajattelinkin, että oman blogin pitäminen on hyvä tilaisuus antaa jotakin takaisin kaikille ihanille bloggaajille joiden ajatuksia ja suunnittelua olen saanut seurata jo useita kuukausia. Ja ehkä blogi auttaa myös järjestelemään omia suunnitelmiani ja ajatuksiani, ne kun tuppaavat leviämään ja muuttumaan vähän väliä. Tervetuloa siis lukijaksi, kommenteistanne olisin enemmän kuin onnellinen! :)

2 kommenttia:

  1. Täällä kirjoittelee ensimmäinen lukijasi :) ! Tervetuloa blogimaailmaan! Ja ihanaa, talvihäät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Tanja, mukava saada sinut lukijaksi :) Jee, ensimmäinen ilmoittautunut lukija :) Olenkin seurannut blogiasi talvihäistä, ihanaa kun muutkin ovat valinneet häiden ajankohdaksi talven kesän sijaan. Ja teidän häiden kuvat ovat todella ihania! Vähän vaan pelottaa sää tuolloin maaliskuussa, nyt kun katsoo ikkunasta ulos niin loskaa ja vettä on joka puolella..Noh, sitten rämmitään lätäköissä jos niikseen tulee, luotan kyllä siihen että Suomen talvi kestää maaliskuulle asti :)

      Poista