Iiiikkk, nyt se on tullut. Nimittäin The Puku on saapunut liikkeeseen. Vähänkös jännittää, eikä vähiten se että tilasin yhtä kokoa liian pienen puvun enkä ole nyt olenkaan varma mahtuuko se päälle..menen sovittamaan pukua vasta tuossa heinäkuun puolella, en vain yksinkertaiseti ehdi ennen sitä ja toisaalta saan hieman armonaikaa karistaa pari kiloa lisää..Mutta joka tapauksessa nyt on tullut aika paljastaa puku joten olkaatte hyvät arvon rouvat tai tulevat sellaiset, tässä se on:
Blue By Enzoanin Calistoga. Vei sydämeni jo ennen sovitusta, eikä vertaistansa löydy maan päältä. Voi kun tulisi jo se päivä kun saan pukea tämän ihanuuden ylleni :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääpuku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hääpuku. Näytä kaikki tekstit
lauantai 2. kesäkuuta 2012
tiistai 13. maaliskuuta 2012
Pukuhaaveiluja
Kuten jo aiemmin mainitsin, olen jo tilannut pukuni ja maksanut varausmaksun. Kun lähdin unelmieni pukua metsästämään, oli mielessäni hyvin selvät sävelet: ei hörselöitä, ei pitsiä, ei olkaimia eikä missään nimessä monikerroksista prinsessaunelmaa. Selailin tunteja ja taas tunteja internetissä erilaisia pukusivustoja ja haaveilin löytäväni unelmieni puvun. Välillä alkoikin tuskastuttaa koko etsiminen, kaikki mistä itse vähänkin pidin ei miellyttänyt miehen silmää malliltaan (ei kuulemma käy mereneitomallinen, ei kapea, ei yöpaidan näköinen, jne..huoh!). Kunnes sitten yhtenä iltana löysin sen, unelmieni puvun. Aluksi kävin sitä tiirailemassa vähän väliä, useampana päivänä, ja varmistuksen höyrähtämiselle sain kun mikään puku ei näyttänyt SEN puvun rinnalta enää miltään. Uskalsin jopa vihdoin ja viimein varata paikalliseen morsiuspukuliikkeeseen ajan sovitukseen, pelkäsin ja samalla toivoin että puku näyttäisi päälläni aivan erilaiselta kuin kuvassa. Noh, näyttihän se, osasyynä varmaan se että kuvan malli on varmaan ainakin 30 kiloa minua hoikempi (aika olennaista puvun istuvuuden kannalta, vai mitä?). Mutta kun se oli silti niin ihana! Ja ehkä vähän vastoin ennakkotoiveitani myös prinsessaunelma, mutta siitä viis :) Päädyin samalla sovituskerralla kokeilemaan vielä kolmea muuta pukua ja sitten riitti. En halunnut sovittaa enää yhtään, sillä tiesin löytäneeni unelmieni puvun.
(puku Ronald Joyce)
En kuitenkaan päätynyt tilaamaan pukua siltä istumalta, vaikka mieli tekikin. Päätin, että koska yleensä olen hyvin impulsiivinen ihminen, niin tämän asian ainakin tekisin kunnolla ja pitkän kaavan kautta. Varasin toiseen liikkeeseen sovitusajan, en sen takia että etsisin jotain vielä parempaa vaan siksi, että halusin olla aivan varma ettei pukuni veroista löydy toista. Toinen sovituskerta olikin jokseenkin masentava: suurimmasta osasta pukuja ei ollut kuin sovituskokoa 36 tai 38, olisin kipeästi kaivannut kokoa 40/42. Hankalaa on puvusta nähdä kokonaiskuvaa kun se ei mene edes puoliväliin asti kiinni. Tässä toisessa liikkeessä palvelu oli kyllä ystävällistä ja valikoimista löytyi tasan kaksi pukua joita kokeilin, ja toista niistä jopa tuumailin hetkisen aikaa, mutta ei se silti tuntunut miltään edellisen sovituskerran pukuun verrattuna. Päätin siis vielä kerran suunnistaa takaisin liikkeeseen nro 1, kokeilemaan unelmapukuani vielä kerran.
( Blue by Enzoani)
Kävin siis toistamiseen kokeilemassa THE pukua ja silloin päätin, että etsintä saisi riittää. Halusin kuitenkin messutarjousten toivossa odottaa häämessuihin asti ennen tilaamista, ja mukava messualennushan puvuista olikin. Erinnäisistä morsiamesta johtumattomista aikataulullisista työkiiresyistä (olikohan nyt mahdollisimman monimutkaisesti sanottu?) missasin messualennukset ja puvun tilaaminen jäi muutaman viikon päähän kun pääsin piipahtamaan paikan päällä pukuliikkeessä. Sovitin pukua vielä kerran ja laitoin sen tilaukseen. Hurjalta tuntui tilata puku yli vuotta ennen häitä, mutta en usko löytäväni mitään ihanampaa tai parempaa, enkä edes halua enää katsella uusia vaihtoehtoja. Nyt siis odottelen pukuani saapuvaksi liikkeeseen jolloin pääsen tekemään väliaikasovituksen morsiusdieettiä silmällä pitäen, oi tule kesä äkkiä ;) Kuinka aikaisin te olette pukunne tilanneet?
Pukuni on muuten joku yllä olevista, en paljasta ihan vielä mikä mutta arvaatteko?
Alla vielä muutama erikoisempi puku maailmalta, en ehkä itse tunne näitä ihan omakseni mutta rohkeammalle morsiamelle inspiraatioksi :)
(funnypcsite.com)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)