sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri, ympäri..

Täällä sitä taas ollaan pitkästä aikaa. Pahoitteluni hiljaisuudesta, mutta totta puhuen ei ole ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Hääsuunnittelu on junnannut paikoillaan, olen taistellut pitopalveluiden ja paikkatarjousten kanssa ja odotellut olemattomia tarjouksia. Samoin kuin valosuunnittelusta, kutsukorteista, kukista, metsästänyt koruja, yrittänyt miettiä somisteita eikä mistään ole tullut yhtään mitään. Suoraan sanottuna tämä kaikki aiheutti sen ettei häiden suunnittelu huvittanut enää pätkääkään. Mietin moneen otteeseen että lyön hanskat tiskiin, varaan matkan mahdollisimman kauas ja mennään naimisiin jossain palmurannalla, ihan vain me kaksi. Sen verran paljon on välillä ottanut päähän. Onko nyt oikeasti niin että vaikka käyttää tuhansia ja taas tuhansia euroja yhteen päivään, juhliin, niin ei ole kelvollinen saamaan palvelua? Tai edes vastausta yhteydenottoihin..murr, sanon minä :)

Toisekseen aivan yhtä suurta ahdistusta on aiheuttanut yksinäisyys. Siis en tarkoita että olisin yksinäinen noin niinkuin yleisesti, minula on aivan ihania ystäviä ympärilläni ja tosi laaja kaveripiiri, mutta tarkoitan hääyksinäisyyttä. Välillä tuntuu että olen ihan yksin näiden suunnitelmien ja säätämisten kanssa, onhan tuossa toki armas mieheni vieressä mutta ei se ole sama asia. You know what i mean? Kaipaisin esimerkiksi omaa äitiäni mukaan suunnitteluun, samoin kuin isääni. Erinnäisistä syistä johtuen en ole hirveästi tekemisisssä kummankaan kanssa, tuskin tulevat edes häihin, ja se saa minut välillä todella surulliseksi. Kaiholla katselen kun muut morsiamet kirjoittelevat yhteisistä pukusovituksista, kakkumaisteluista ja muista sellaisista ja tiedän, etten tule koskaan kokemaan samaa...Noh, siitä taas sitten enemmän joku kaunis päivä, ei ole tarkoitus vuodattaa tänne ihan kaikkea kerralla ettei teitäkin ala ahdistamaan :))

Onneksi tuo ahdistus alkaa olla taakse jäänyttä elämää ja jaksan taas ajatella positiivisesti häistä ja suunnittelusta. Kaiken tämän odottelun jälkeen nimittäin teimme radikaalin päätöksen ja laitoimme pitopalvelun sekä juhlapaikan vaihtoon. Valitettavasti tilanne vaan on sellainen, että häihin on enää kymmenisen kuukautta aikaa, budjetti täytyy lyödä lukkoon enkä voi hamaan tappiin asti odotella menu- ja majoitushintoja. Niinpä tartuimme härkää sarvista, soitimme tutulle pitopalveluyrittäjälle sekä yhteen juhlapaikkaan, mitä aiemmin emme edes harkinneet, ja nyt meillä on pitopalvelu varattuna, menu päätetty, paikka on puolet halvempi kuin mitä aiemmassa olisi ollut ja kaikki on valtakunnassa hyvin. Vähän tuo paikka harmittaa, sillä alunperin en olisi millään halunnut mitään seurantaloon tyylistä juhlapaikkaa, mutta tässä vaiheessa se lienee sivuseikka. Vaalea ja moderni vaihtui hirsiseiniin  ja ei niin moderniin. Pitopalvelun vaihtaminen ei harmita yhtään, sillä tiedän entisestä kokemuksesta että uusi pitopalvelumme tekee mielettömän hyvää ruokaa, ja iso plussa varsin kilpailukykyisestä hinnasta.

Päänvaivaa tuottaa vielä valaistus ja sitä toimittavat yritykset (tai tässä tapauksessa yritys), sillä lukuisista pyynnöistä huolimatta en ole saanut tarjousta vaikka se on luvattu jo viime marraskuussa. Siis oikeasti, onko teistä kohtuullista odottaa tarjousta melkein 7 kuukautta?? Mietin tässä jo sotasuunnitelmaa valaistuksen hoitoon, jotakinhan siihenki täytyy keksiä kun ei saada ammattilaisia paikalle vaikka kuinka rahaa tyrkytetään..

Kerron myöhemmässä postauksessa sitten tarkemmin uudesta juhlapaikastamme ja pitopalvelusta, pidetään salaisuutta vielä hetken aikaa :) Toivon vain todella ettei teillä muilla ole yhtä paljon ongelmia palveuntarjoajien kanssa kuin meillä, on tämä kyllä sellainen loputon suo ollut..Nyt pääsen vasta kunnolla suunnittelemaan kaikkea muuta häihin liittyvää, kun perusasioihin saatiin vihdoin ja viimein varmuus. Ja voi tytöt ja pojat sentään, ette usko kuinka mukavaa on olla täällä taas kirjoittelemassa ja suunnittelemassa unelmien hääpäivää. Ladies and gentlemen, I´m back!! ;))

p.s. Anteeksi kamalasti jos teksti vilisee kirotushäriöitä, hankin vähän aikaa sitten melkein kahden vuoden tauon jälkeen rakennekynnet enkä ole vieläkään tottunut täysin kirjoittelemaan näillä..mutta on ne niin ihanat :)

7 kommenttia:

  1. Apua. Pitäiskö meilläkin olla jo menu lyöty lukkoon? :O Hädin tuskin ollaan vielä mietitty asiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli pois, ai varmasti tarvitse vielä olla mietittynä :) Oon vaan niin pikkutarkka stressaaja (neitsyt-horoskooppina) että haluttiin saada se mietittyä valmiiksi. Plus oli vähän pakkokin lyödä menu lukkoon että saadaan todelliset kustanukset selville..näin perheellisenä tuo häihin säästäminen on aikasta vaativaa hommaa välillä :)

      Poista
    2. Sinne tuli näköjään kirjoitusvirhe..siis ei (eikä ai) varmasti tarvitse olla mietittynä ;)

      Poista
  2. Voi rakkaimpani <3 mulla on oikeasti vähän huono omatunto kun en ole kovin paljon sun kanssa näitä häihin liittyviä juttuja käynyt läpi. Jotenkin kai oletan, että otat itse asioita puheeksi jne. Tai niin siis kun olen tottunut, että otat itse aina ohjat käsiisi ja kaiken hoidat niin mitä edes osaisin juuri tehdä =) Jos asuisin lähempänä niin ehkä sitten musta olisi enemmän apua? Mutta tiiäthän, että anytime voit soittaa ja purkaa tuntojasi! Tietenkin tiiät sen! Kaikki kyllä tulee meneen parhain päin ja päivästä tulee u.p.e.a!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi muru sua, älä pode huonoa omatuntoa!Ihan turhaa. Mulle on tärkeintä että oot hengessä mukana ja mun vierellä sitten suurena päivänä. Tiedän kyllä että hyvä tästä tulee vaikka hetkittäinen epätoivo aina iskeekin..ja sitä paitsi, jos kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan niin mitä sitten. Yksi elämän parhaista päivistä silti varmasti :)

      Poista
  3. Hahaa, lisää yhtäläisyyksiä, itsekin olen neitsyt. Multa ei kyllä säästäminen tosin juurikaan onnistu, saa nähdä millä tämä lysti rahoitetaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No neitsyenä tiedät mitä pikkutarkan elämä on :) Ei tuo säästäminen helppoa ole, mutta viimeiseen asti yritetään..täytyy varmaan käydä viime kädessä pankinjohtajan juttusilla josko sieltä heruisi apua jos niin huonosti käy ettei kaikkea tarvttavaa saada raavittua kasaan..

      Poista